torstai 2. marraskuuta 2017

Tuoksukynttiläfanitusta







Voi että, kun voisi poltella tuoksukynttilöitä enemmänkin! Itse vain tuppaan saamaan allergiaoireita vähän joka toisesta merkistä. Veikkaan, että pitäisi olla ihan 100% luonnontuote, jossa tuoksussa ei olisi mitään myrkkyjä mukana, jotta se sopisi. Onneksi yksi merkki on ainakin sellainen, josta ei tule oireita. Se on DW Home, ja ostan näitä kynttilöitä usein mm. TJ Maxxista, Homegoodsista ja Marshallista. Ne ovat sellaisia ihania outlet-tyylisiä halleja, joissa on laatutavaraa mukavaan hintaan. Paljon erilaisia eriä, usein yksittäiskappaleita, mutta myös joitain merkkejä, joita saa jatkuvasti. Yleensä tätä kynttilämerkkiä löytyy, jos ei ole niin nuuka mikä tuoksu on kyseessä. Normaalisti sitä mitä hakee, ei tietenkään ole :-) Siksi ostain aina, jos näitä osuu kohdille. Hinnat ovat myös kohdillaan. Melko iso, noin 5 dl purkki, maksaa 6 - 7 dollaria. (Hinnat siis näissä liikkeissä noin 30-50% vähemmän, kuin normisti.) Jättikokoisista saa pulittaa reilun kympin. Jos siis satutte törmäämään tähän kynttilämerkkiin, niin napatkaapa ihmeessä mukaan :-) Ovat ihania ja tosi laadukkaita!

perjantai 6. lokakuuta 2017

Hyvän mielen mattokauppa



Muistan elävästi sen kerran, kun ahdistuin totaalisesti täällä USA:ssa tajutessani sen järkyttävän tavaramäärän, mikä jatkuvasti on maailmassamme tuotannossa. Ihan vain nettikauppoja selaamalla, kaupoissa käymällä, katalogeja lukemalla. Uutta, uutta, uutta. Sain silloin ahdistuksen siitä, millä ihmeellä tämä tuotetaan. Mistä se kaikki puuvilla tulee, mitä uusiin vaatteisiin täytyy käyttää. Muovi, puu, kaikki. Apua!


Kaikkea kivaa on jatkuvasti tietysti markkinoilla. Ja uusi ilme piristää! Tässäkin taas kaappeja ja hyllyjä kolunneena voin todeta, että vähän liian usein tätä "piristysshoppailua" on tullut harrastettua. Suomessa on niin helppoa, kun voi ottaa kirppispöydän  ja pääsee vanhasta mukavasti eroon saaden siitä usein ihan kohtuullisen korvauksen. Täällä USA:ssa se on hankalampaa. Ei ihme, että porukalla on autotallit täynnä kaiken maailman vanhaa romua ja sontaa. Toki moni pitää autotallikirppiksiä, ja voihan Pelastusarmeijallekin soittaa, mutta moni kokee nämä hankalana. 



No, nämäpä unohtuvat usein mielestä, kun elämä vain jatkaa kulkuaan. Onneksi jotain aina jääkin. Moni blogi (varmasti myös minä!) kertoo usein uusista hankinnoista, vaatekaapin päivityksestä, sisustusshoppailusta ja niin edelleen. En tiedä mistä johtuu, mutta jossain vaiheessa tämäkin alkoi hieman häiritsemään. Toki kulutan itse, en voi sitä sanoa! Mutta ajatus siitä, että jatkuva uusiminen kaikesta ihan vain muodin takia. 


Itse olen oppinut täällä asuessa shoppailemaan selkeästi vähemmän sisustusta, kuin Suomessa. Ostan vain, jos tiedän, että ostos on varmasti aikaa kestävä minun silmissäni. En saa sisustusrompetta Akseli-kirppikselle, kuten Espoossa, mutta sen verran pihi olen silti, etten halua aina ilmaiseksi lahjoittaa. Näin ollen olenkin saanut aika mukavasti kokonaisuuden toimimaan ja vieläpä niin, että nuo satunnaishankinnat ovat selkeästi vähentyneet! Väriskaala beige-harmaa-musta toimii tosi kivasti. Vähän löytyy kyllä värejäkin, mutta mätsäävät sitten noihin perussävyihin. 


Joskus sitä silti täytyy ostaa jotain. Joskus sitä on myös niin iloisessa asemassa, että saa tehdä blogiyhteistyötä samalla, kun voi sisustaa kotiaan. Ja joskus sitä on niin älyttömän onnekas, että saa ehdotusen tuoteyhteistyöstä, joka on sekä täysin omaan ajatusmaailmaan sopiva, että tuotteena totaalisen ihana. Sain tällaisen ehdotuksen jo keväällä Sukhi-matoilta, ja pääsin valitsemaan meille testiin yhden toiveideni mukaisen maton.



Olen ollut todella pitkään aivan hulluna huopapalloihin. Oli niitä sitten missä vain. Huopapalloissa on joku taika. En tiedä mikä se on, mutta minä ja huopapallot vain sitten sovimme yhteen :-D Kymmenisen vuotta sitten pyöritin hetken aikaa omaa maahantuontia, jossa päätuotteina olivat nepalilaiset, huovutetut tohvelit ja muut asusteet. Mukana oli myös lasten tarvikkeita ja jonkin verran sisustusta. Silloin yritin myös itse huovuttaa noita pieniä palleroita. Voin sanoa, että huh! Ei ollut nopeaa, eikä ollut myöskään ihan helppoa. Tavoitteeni tehdä itse oma huovutettu pallomatto jäi toteutumatta. 


Päädyin kaikista mahdollisista ja mahdottomistakin väriyhdistelmistä näin neutraaliin. Ensin mietin, olinko ihan pöllö. Miksi en tilannut punaista mattoa, joka päällä voisin seisoskella kuin Suomen Kaunein Koti -ohjelmassa, ja miettiä, mihinkäs sen meillä sijoittaisin. Ei, meille tuli totaalisen tylsä beige. Mutta enpä ole lopulta tätä värivalintaa katunut. Se on niin kaunis, elävä ja aito, vaikka väri onkin vain beige. Se käy mihin vain, ja se istuu niin valkoisen tammilankun päällä (Suomessa) kuin täällä Bostonissa parketilla. Se tykkää minun muistakin suosikkiväreistä ja sen kanssa sopii niin farkkujen sininen kuin vadelman punainen. 


Suhki-matot eivät ole aivan ilmaisia, mutta eivät kyllä kalliimmasta päästäkään. Ja kun muistaa, että nyt ei ole kyse halpatuotannosta ollenkaan, ei voi ihan massatuotantotuotteisiin edes verrata. Sukhin idea on sekä järkevä hinta meille ostajille, että ehdottoman tärkeänä asiallinen palkka mattojen tekijöille. Suhki-matto tulee myös aina suoraan käsityöläiseltä. Mattoja ei ole varastossa, vaan ne teetetään aina sen jälkeen, kun asiakas on jättänyt tilauksen. Sen vuoksi toimitusaikaa on jonkin verran, mutta toisaalta se näkyy hinnassa: Suhkilla ei mene erikseen rahaa varastointiin, joten ostohintakin voi olla alhaisempi. Suhkilla myynti tapahtuu aina netin kautta.

 
Nyt kymmenen vuoden jälkeen sain vihdoin sen himoitsemani huopapallomaton! Tosin sitä en ole tehnyt minä, vaan nepalilainen nainen. Maton 100% villa on kotoisin Uudesta Seelannista, mutta muu käsittely tehdään Nepalissa käsityönä. Niin myös tietysti pallojen huovuttelu. Palloja on muuten todella paljon tässä pienehkössäkin matossa. Suuriin niitä voi kulua kymmeniä tuhansia. 



Se on ihana syksyllä kurpitsakoristeiden kanssa. Se on maailman paras jalkojen alla. Jos minulla olisi rahaa, hankkisin näitä varmaan viisi: Makuuhuoneeseen, vessojen ja kylppäreiden matoiksi, keittiöön useamman niihin kohtiin, joissa tiskataan tai laitetaan ruokaa. En raaskisi olla edes sukilla maton päällä, koska se on niin ihana jalkojen alla. Paljain jaloin saa parhaan tuntuman.

Nepalin lisäksi Suhkilla on tuotantoa Marokossa, Turkissa ja Intiassa. Kaikissa maissa toimitaan samojen periaatteiden mukaan. Käsityöläiset valmistavat tuotteet usein kotonaan ja voivat samalla silloin hoitaa myös perhettä. Lapsia ei tarvitse viedä erikseen hoitoon ja näin naisilla on yksi hyvä mahdollisuus työhön ja samalla tuloihin. Sitä ei varmasti itse oikeasti osaa edes kuvitella, kuinka erilainen elämä meillä on. Sukhilla on muuten valikoimissa blogimaailmassa paljon näkyneet Beni Ouarain -matot. 


Nyt melkein puolen vuoden käytön jälkeen matossa ei juuri ole mitään näkyvissä. Pientä nukkaa on tullut, jonka otin tarkoituksella tuohon kuvaan. Se on kuitenkin sellaista pinnassa olevaa, että lähtee helposti irti. Matto vain paranee käytössä. Sen hoidoksi riittää yleensä imurointi, mutta itse olen pitänyt sitä välillä ulkona terassin kaiteella roikkumassa. 


On mukavaa, että voin Suhki-maton avulla auttaa myös maton tekijää ja hänen perhettään. 
Harvalla yrityksellä on muuten antaa asiakkaalle suora linkki tuotantoon. Suhki-mattojen osalta tämä on hoidettu niin, että käsityöläisille voi lähettää sähköpostia! Ja mattojen tekijän nimi löytyy maton mukana.


Olen nyt miettinyt kovasti seuraavan maton tilaamista. Intialainen palmikoitu huopamatto on ollut kovasti mielessä. Se jatkaisi samaa väriskalaa, kuin entinenkin sisustus, olisi yhtä ihana jalkojen alla, kuin huopapallomatto, mutta se toisi taas uudenlaisen pinnan mukanaan. 
Haluaisinkin ostaa lisää tuotteita, joiden tekijältä olisi jonkinlainen tervehdys mukana. 
Mielestäni se nostaa tuotteen arvoa. Ehkä juuri siksi kaikessa käsin tehdyssä on arvokas leima mukana. Niissä on monesti se "hyvä henki", jota on vaikea kuvailla. 


Sukhin logossakin oleva sydän kertoo yrityksestä. Sukhi on nepalin kieltä ja tarkoittaa onnellista. Vaikka tavara ei sinänsä tuokaan onnea, ja raha ei ole kaikki kaikessa, on molemmille silti paikkansa. Minun mattoni tekijä on Januka KC. Käy vaikka katsomassa täältä hänen ja muiden iloisten ilmeiden tiimi! Ehkäpä löydät tulevan mattosi tekijän :-)

lauantai 16. syyskuuta 2017

Purjehduskesä 2017, osa 2: Siirtopurjehduksella


Olimme lähteneet aamulla aikaisin Pensar Sydistä ajamaan kohti määränpäätämme eli Espoota, kuten kirjoittelin aiemmin täällä , Purjehduskesä Osa 1 -jutussa. Matka-ajaksi arvioimme vielä kaksi päivää riippuen vähän tuulista ja muutenkin säästä sekä reittivalinnoista. 

Ohitimme täydessä pläkässä (täysin tyyni keli) Hangon molemmat selät. Minä, joka olin valmiiksi hieman "panikoinut" tuota Hangon selän ylitystä ja napannut pahoinvointipillerinkin varmuuden vuoksi, olin ihan ihmeissäni, että tällainen sää sitten annettiin! Kauneus merellä oli käsittämätöntä.



Tämä maisema jäi jotenkin sielun sopukoihin. Eihän tällaista täydellisyyttä edes ole. Oltiin kuin unessa. Täysi tyyni ja hiljaisuus, jonka ainoa ääni oli meidän Nanni unettava dieselin rupsutus. Jokunen masto aina välillä vastassa ja muutamat purjeilla lillumassa :-) Paljon lintuja. Toisaalta olin koko ajan tosi jännittynyt. Jännitti, onhan vene varmasti ok ja kaikki toimii. 

Jossain vaiheessa siinä Hangon kohdilla aloimme katsoa mahdollista seuraavan yön pysähdyspaikkaa. Kiitos edellisen illan pitkästä legistä, olimme aikataulusta jo hyvinkin edellä. Hanko, joka oli päivän tavoite, ohittui jo puolen päivän aikoihin.

Teimme matkaa kolmen naispurjehtijan voimin. Kahdelle nämä vedet olivat hyvinkin tuttuja. Itsehän olin ekaa kertaa tekemässä tällaista pitkää matkaa. Olin aiemmin ollut kyllä Saaristomerellä ja sitten ihan Espoon ja Helsingin saaristossa, mutta suurin osa maisemista oli minulle ihan uutta. Samoin kohteet, minne mennä. Olikin siis kiva, että mukana oli ihmisiä, jotka tiesivät, mitkä paikat kannattaa joko kiertää kaukaa tai läheltä.



Koska matka taittui edelleen joutuisasti, päätimme ajaa Tammisaaren Algö-saareen ja siellä Rödjanin retkisatamaan. Ja oli meillä sitten sen lisäksi plan B, jos paikka olisi täynnä. Oli kuitenkin perjantai-ilta ja hyvä sää. Paikaksi valikoitui Rödjan, koska sieltä saattaisi saada savukalaa. Rödjan kuuluu Tammisaaren kansallispuistoon, ja on ihan väylän varrella. Samalla alueella olisi paljon muitakin yöpymismahdollisuuksia.



Saavuimme paikalle siinä puoli kahdeksalta illalla ja nappasimme viimeisen paikan, johon meidän pienehkö vene mahtui lopulta oikein mainiosti. Huh, siinä tuli tälle pinnanaiselle melkoinen hiki, kun piti ajaa kahden ison veneen väliin olemattomalta näyttävään aukkoon... Mutta näistä ne kokemukset karttuvat!

Ajoin kaikki rantautumiset itse tälläkin matkalla itse, vaikka jännitti todella paljon joka kerta. Tässä Rödjanin rantautumisessa meinasi kyllä tulla slaagi, etten tuhoa muiden veneitä. Ihanat kanssapurjehtijat olivat vastassa viereisillä veneillä ja kaikki sujui kuitenkin hienosti. Suurin haaste on saada vene pysymään ohjauksessa mahdollisimman hitaassa vauhdissa ja osata antaa nopeasti tarvittaessa vähän kaasua ja sitten mahdollisesti myös jarrua. Jos vauhtia on liian vähän, ohjaus kärsii ja vene lähtee menemään minne sattuu. Onneksi oli lähes tuuletonta, joten tehtävässä ei ollut sikäli sään antamia haasteita mukana.



Rödjan oli ihana paikka. Harmiksi saunavuorot menivät liian myöhäiselle meidän väsymystasoon nähden. Laitoimme rannassa ruokaa ja testattiin vanhan Origo-keittimen toimivuutta. Vaikka kello ei ollut kamalan paljon, oltiin tosi väsyneitä ja ennen kaikkea nälkäisiä. Päivän aikana olimme syöneet savulohi- ja ruisleipävarastomme tyhjiksi ja nyt piti tehdä jotain lämmintä nopeasti. Onneksi Origo toimi mainiosti. Menu käsitti gurmeesapuskaa siihen hetkeen, eli spaghettia jauhelihakastikkeella. Kokki taisi lisätä aurinkokuivattuja tomaatteja, oliivia ja fetaa myös joukkoon.



Tutustuin Rödjaniin ja kävin jututtamassa paikan isäntää ja kalastajaa. Seuraavaksi päiväksi oli luvassa taas savukalaa myyntiin, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta jäädä odottamaan. Teen Rödjanista oman jutun myöhemmin!



Olimme päättäneet lähteä ajamaan eteenpäin heti, kun vain aamulla taas heräisimme. (Tämä kuva taisi olla napattu illalla ennen nukkumaan menoa. Ei näistä ota selvää. Meikkaaminen jää merellä saman tien :-) Pyysimme viimeisiä saunojia jättämään vähän reilummin vettä saunan vesisäiliöön, jos menisimme aamulla vielä pesulle. Aamulla oli vähän nuhjunen olo, olisin voinut jäädä saareen mielellään pidemmäksi aikaa. Oli hyvä, että kuitenkin pesuhommat saatiin lämpöisessä vedessä nopeasti hoidettua.


Alkuperäinen tarkoitus oli jäädä vielä yhdeksi yöksi Barösundin kohdille ja ottaa meidän kaksoset sieltä kyytiin. Etenimme kuitenkin tämän lautantainkin niin reippaasti, että jossain vaiheessa laskimme ajan suhteen olevamme itse asiassa Espoossa hyvinkin jo alkuillasta, jos jaksaisimme ajaa.



Rödjanin jälkeen putputtelu jatkui tuttuun tapaan. Sää ei juurikaan suosinut purjehtimista, mutta koko reissun ajan olimme kuitenkin päässeet nauttimaan mielettömän hienosta auringonpaisteesta, joka tuntui jo nenässä. Huolimatta aurinkorasvasta, jossa luki kertoimen kohdalla 50. Lähdimme ajamaan ulkokautta ennen Orslandetin saarta, vaikka olisi tietysti ollut kiva mennä Barösundin Skolaan lounaalle. Se nyt jäi ensi kertaan.

Porkkalanselän ylitys oli tähän astisista kokemuksista ehkä "jännin": Porkkalassakin oli aivan tyyntä, mutta lähestyessämme Rönskäriä alkoi tuuli selkeästi nousta ja puhaltaa ehkä enemmän jo sivusta. Ajoimme suorinta reittiä, eli Vastaantulijoilla oli purjeet ylhäällä, mutta me ajoimme koneella muiden mastojen kanssa siistissä jonossa.



Huomasin, etten ottanut kuin ihan pari kuvaa enää tässä viimeisen päivän aikana. Nyt vähän harmittaa, ettei ensimmäisestä Porkkalan selän ylityksestä ole "todistusaineistoa" :-) Se kesti sellaiset parin tunnin verran, ajelimme keskimäärin hieman yli viiden solmun nopeutta. Suoraa linjaa vain eteenpäin ja eteenpäin... 



Vaikka merellä oli ollut tähän saakka hiljaista, alkoi mastojonoa tulla vastaan melkoisen paljon juuri täällä. Meilläkin oli muutama masto edellä ja takana, joiden välissä ajaminen oli oikein rentoa. Muutama isompi purjevene kyllä ohittikin.



Vähän ennen Kytötä se purjehduskeli sitten alkoi! Veneitä oli vaikka kuinka paljon purjein liikkeellä. Voi että. Me ei vain enää jaksettu muuta, kuin ajaa satamaan. Pitkät päivälegit vaativat sen verran veroa, että purjehdus jätettäisiin myöhemmäksi. Eikä siinä olisi enää ollut montaa merimailia edes jäljellä. 



Ensimmäistä kertaa omalle satamapaikalle ajaminen sai taas jännityksen aikaan. Ensimmäinen ajo omaan karsinaan ja sehän ei sitten mennyt ollenkaan nappiin. Ei me silti mitään rikottu - ei omaa venettä eikä laituria. Karsinakaveri ei ollut myöskään paikalla, joten sen rikkomista ei sitten päästy edes onneksi kokeilemaan.



Meidän satamapaikalle tullaan melko tiukassa käännöksessä ja suoraan ajamiseen ei jää kauheasti aikaa. Tuuli lännestä ei auta asiaa, koska se painaa venettä tosi paljon. Myöhemmin juttelin muiden laiturikavereiden kanssa ja tässä ei ole kuulemma kokeneillakaan kovin helppoa. Joka kerta se rantautuminen on oma juttunsa, mutta siihen pitää nyt panostaa ja saada hallintaan. Ehkä yksi vaikein osuus purjehduksesta!



Perille siis päästiin Nuottaniemeen hyvissä ajoin lauantai iltapäivänä. Äitini tuli tekemään heti rantaan tsekkauksen :-) Harmitti tietysti se, ettei oma - entinen purjehtija - isäni pääse koskaan tänne veneelle, ainakaan purjehtimaan.



Hengästytti melkein, niin paljon jännitystä ja odotusta oli tälle reissulle ladattuna. Purjeet pussien alle ja vene kiinni. Olipas tosi jännä fiilis, kun vene oli sitten siinä. Kävin siinä vaiheessa niin pahasti ylikierroksilla tästä kaikesta tapahtuneesta, että päätin saman tien vielä ottaa ensimmäisen mahdollisen junan Turkuun. Mulla oli auto siis jäänyt Ruissaloon parkkiin. Kaksoset eivät halunneet jäädä enää mummille yöksi, joten he lähtivät elämänsä ensimmäiselle Pendolino-matkalle kivana kesäiltana. Syötiin herkkuja ja ihmeteltiin maisemia. Turku oli yllättävän lyhyen junamatkan päässä. Taksilla vielä TPS:n satamaan ja autolla takasiin Espooseen. Sen jälkeen uni sitten maistuikin - omassa sängyssä, mutta vähän kyllä keinuttaen :-)

torstai 14. syyskuuta 2017

Purjehduskesä 2017, osa 1


Kesäkuu alkoi purjehduspainotteisesti. Kävin ensin heti Purjehduskoulu Abregolla purjehtija-kurssin, jossa oli todella intensiivinen opetus erittäin laadukkaasti toteutettuna. Aiemmasta purjehduskokemuksesta mulla oli sen verran paljon aikaa, että vaikka toisaalta tiesin mitä tehdä, oli ehdottomasti ammattilaisen seurassa järjestettävä opetus nyt paikallaan. Abregon koko porukka oli todella osaavaa ja ennen kaikkea aivan innoissaan meidän kanssamme merellä. Sellainen superhyvä fiilis kokonaisuudesta.



Meillä oli kaikilla aivan mielettömän hauskaa ja jokainen rakastui tähän lajiin vielä palavammin, mitä oli ehkä tullessaan edes kuvitellut. Itse olin kahdella eri veneellä ja onneksi toinen sattui olemaan pinnalla, koska se toi sitä haluttua oppia oman veneen osalta. Toisaalta aikamoinen Maestro35-kuume iski myös päälle tuon toisen veneen myötä.

 Kesäkuun ensimmäisellä viikolla Lauttasaaren edustalla oli jo kovasti kuhinaa ja mekin pääsimme vesille juuri Kaivarin ilmailunäytöksen aikaan sekä samalla vielä Espoo-Suursaari Racen lähtökuhinoiden keskelle. Siihen kun vielä lisää nuo Tallinnan lauttaliikenteen tulemiset ja lähtemiset, pääsi aika hyvin kokemaan väistämissääntöjä käytännössä.


Kurssi alkoi täydessä kahden illan kaatosateessa, mutta ei me lannistuttu. Kunnon goret päällä sitä selviää :-) Itsekin kävin tekemässä ensimmäisen suuremman hankinnan, eli matkaan lähti Muston takki. Sille täydet pisteet. Ainut paikka, mikä petti oli hanskat. Onneksi olin jotenkin ollut vahingossa kaukaa viisas, ja ottanut sekä kahdet purjehdus- että kahdet lasketteluhanskat mukaan. Sain kaikki litimäriksi, mutta näpit pysyivät kuitenkin suhteellisen vähän kohmeisina, kun hanskoja kerkesi vaihtaa edellisten tultua täyteen. Purjehdushousujen hankinnan päätin jättää vielä tuonnemmas, koska vanhat vedenpitävät ulkoiluhousut olivat toistaiseksi ihan jees.


Merellä ei paljon meikkailla eikä tuo tukkkalaitoskaan niin hienona pysy pipon tai lippiksen alla. Mutta tässä oppii senkin, että muut jutut menevät yli ja muilla on ihan sama tilanne. Kukaan ei taida ihmetellä, vaikka olisi vähän rähjääntyneen näköinen merireissujen jälkeen.



Kurssin viikonloppuosuus olikin sitten yhtä aurinkoa ja ihanuutta! Onneksi näin :-)






Myös ensimmäinen purjehdus omalla veneellä Airistolla myyjäperheen kera oli melkoisen kostea :-D Oltiin niin märkiä, ettei voitu kuin nauraa. Lisäksi tuuli oli nollassa, mutta mehän nostimme purjeet ihan kokeeksi silti. Mietittiin että mahdetaan me näyttää huvittavilta, kun vielä laitettiin reivit siinä samalla. Toki ihan vain siksi, että näin systeemin :-)


Oma vene, Maxi Fenix, haettiin sitten Turusta kesäkuun puolivälissä. Meillä oli sellainen "tuuri", että koko matkan ajan oli joko tuulen osalta lähes nollaa tai sitten se puhalsi suoraan vastaisesta. Koska meillä oli kuitenkin aikataulu painolastina, jouduimme jättämään kryssimiset sikseen ja ajelimme todellakin koneella sen noin 45 tuntia, mitä reilun viiden solmun nopeudella tällainen vene kulki.


Aikataulut olivat painaneet jo ennen lähtöäkin, koska lopulta oli aika paljon mukaan hankittavaa, samalla luin viimeiseen tenttiini OKL:ssä ja kävin tekemässä sen ja ennen Turkuun lähtöä piti vielä käydä hakemassa keskimmäinen pojista Helenalta, jolla hän oli tullut kolmen yön reissun Turusta Helsinkiin. Minä olin siis lähdössä samaa reittiä perästä.


Ensimmäisen illan ihanuudet, auringonlasku Saaristomerellä. Olin unohtanut hakea meidän pursiseuran lipun veneen perään, ja matkalla Turkuun nappasin Biltemasta tuon tavallisen Suomen lipun. Veneen perässä oleva lippu on yhtenä hienona osana tätä lajia ja kuuluu tapaan, vaikka reissussa näkee myös paljon veneitä, joilla ei ole lainkaan lippua. 


Pursiseuraan kuuluvilla lippu on hieman erilainen kuin tavallinen Suomen lippu. Saa toki sitäkin käyttää, mutta tapana on liputtaa oman seuran väreissä. Lipussa siis yläkulmassa oman seuran logo.
Tämä matka tultiin kuitenkin näin.


Lähdimme torstai-iltana, jolloin ensimmäinen yö meni Pensar Sydissä. Sinne rantauduimme suurin piirein kello 24. Uni maistui ja sisällä oli lämmintä, kun kone oli tietysti sen verran lämmittänyt myös tiloja tuon neljän tunnin ajon jälkeen. Ihan hyvä, ettei tarvinnut alkaa Wallasta sytyttelemään :-) Jännitti koko matkan jotenkin ihan hirveästi, mutta hyvin meni pientä yllättäen ilmaantunutta koneongelmaa lukuunottamatta.  Se vähän stressasi ja harmitti, mutta tämä on juurikin sitten sitä vene-elämää. (Ja siis sekin oli onneksi sitten sellainen, jonka kanssa pystyimme elämään tämän siirtoreissun Turusta Espooseen plus hyvä kun se hoitui sitten kuntoon ja myyjä hankki huollon heti saavuttuamme Espooseen. Tosin siinä meni viikko jos toinenkin, kun odotimme huoltomiestä. Kesällä ei kannata olla veneessä mikään sellainen rikki, jota ei itse osaa fiksata :-)


Toisena päivänä, eli perjantaina oli ensimmäinen meistä hereillä hyvissä ajoin puoli kahdeksalta. Eikun kone käyntiin ja matkaan. Sää oli melko pilvinen, mutta tuulta ei ollut silti juurikaan. Ainakaan meidän kurssin suuntaan. Ja kryssimään ei haluttu lähteä, koska aikataulu oli olemassa. 


Ajelimme sekä Kasnäsin että Högsåran ohitse.  Kasnäs alakuvassa, Högsåra yllä. Vielä oli todella hiljaista näin ennen juhannusta ja viikolla. Käytännössä ei juuri ketään.



Jonkin verran tuli veneitä vastaan Högsåran kohdilla. Yksi niistä oli tämä brittiläisen David Osbornen omistama vanha ruotsalainen vuonna 1937 - 1938 rakennettu puuvene Korybant, jolla hän seilaa ympäri etelä-Suomen saaristoja. En saanut parempaa kuvaa, kun oli vain kännykkä kädessä, ohitus meni melko kaukaa ja ilma hieman pilvinen. Onneksi ilma vaihtui ennen Hankoa totaalisen mahtavaksi, mutta siitä sitten seuraavassa jaksossa lisää :-)