Sisällön tarjoaa Blogger.

Joulumyyjäisiä ja ihania hetkiä























Pakkanen yllätti ja pieni hentoinen lumikerros valaisi ihanasti sunnuntaina aamupäivällä Espoon tienoot. Mekin kävimme pikaisesti moikkaamassa muutamaa tuttua myyjää Cafe Latten joulumarkkinoilla ja samalla tietysti ihan edellä mainitun puodinkin valikoimia ihailemassa Leppävaaran kartanon mailla. Ilma suosi fotaajaa, jonka lapset tosin olivat täysin hype-tilassa. Syynä toki ymmärrettävä "turha" äidin shoppailukierros täysin kiinnostamattomassa ympäristössä matkalla kaverisynttäreille. Mutta ehjänä päästiin perille, eikä pahemmin saatu tuhoa aikaan :-) 

Huivia, pipoa ja sen semmoista tuli tuomisina kotiin. Kädet hieman jäässä, mutta mitäs tuosta. Olisin voinut vaikka koko päivän kuljeskella luonnon keskellä tätä ihanaa lepäävää kauneutta katsoen. Nyt näen sen rauhan, mikä syksyn lopulla metsässä ja pelloilla on. Se on niin kaunista. En ole ehkä ennen edes tätä ajatellut näin. Pieni mindfulnes-projektini on selkeästi alkanut tuottaa tulosta, koska hetken näkeminen ja kaiken kauniin ääreen pysähtyminen on aivan jokapäiväistä iloa nykyisin. Sitäpaitsi sitä kauneutta todella on joka paikassa. Se pitää vain nähdä. Samalla on tullut kuljeskeltua siellä sun täällä, koska pojat pelailevat Pokemonia. Pakkasella se vain ei oikein onnistu, joten pitänee keksiä joku muu houkutin, että pääsen kuvauslenkeille jatkossakin :-) Koska minähän raahaan lapsia ulos ja lenkille. Mietin vähän, jospa otettaisiin ensi viikonloppuna suunta kohti Nuuksiota ja samalla talviset makkaranpaistot grillikodalla. Luulenpa, että olisi menestys.

Minun Helsinkini
















Marraskuinen Helsinki. Rauhallinen, hiljainen, turvallinen, tuttu, harmaa, kellertävä, seisahtunut. Joulua odottava Helsinki on kuin pysähdystilassa, mutta kun valot pääsevät pääosaan, se herää todelliseen loistoon. Tämä kuvasarja on otettu muutama viikko sitten, ennen lumien tuloa. Marraskuinen talvi meni, mutta Helsingissä joulu on aivan omaa luokkaansa. Oli se sitten mustalla tai valkoisella pohjalla. Näitä kuvia seuraavaksi, mutta jos tänään vielä pysähdytään tähän hetkeen ja menneen syksyn harmoniaan. 

Olen miettinyt kovasti, millä Helsinkiä kuvaisi, mutta se on hankalaa. Suhde tähän kaupunkiin minulla itselläni on erikoinen. Toisaalta tunnen etenkin keskustan monet kulmat kuin omat taskuni. Ennen käytiin Hesassa ostoksilla, kun ei ollut pahemmin isoja omppuja tai selloja. Toki Tapiola ajoi asiaa, mutta Hesassa oli Forum. Ja me espoolaiset, tai ainkain minä, sanottiin aina Helsinkiä Hesaksi. Stadi ei tule oikein luontevasti kielen päältä. Kyllä me spåralla ajettiin silti ja dösällä mentiin tietty myös. 

En ole koskaan ollut helsinkiläinen. Se ei ole minun sieluni siellä. Mutta Helsinki on silti Helsinki. Hyvä naapuri, jossa on kiva käydä. Espoolaisen identiteetistä en kuitenkaan päästä irti :-) Joskus sitä miettii, miten sitä sopeutuisi asumaan keskustaan. Voisiko se ollakin kivaa. Mitä, jos ryhtyisi helsinkiläiseksi? Vanhojen kerrostalojen fiilistä ei toista ole. Mutta silti... Aika näyttää. Ehkäpä. Tai sitten ei. Onneksi Helsinki ottaa vastaan vieraana ja kaverina oikeastaan koska vaan. Huomennakin, toivottavasti.






Keittiötunnelmia, verhokriiseilyä sekä arvonnan voittaja :-)















Voihan pimeys ja synkkyys! Mulle tämä on kyllä ihan kamalinta aikaa vuodesta, kun sataa ja sataa ja on niin märkää ja pimeää, ettei pystyssä tahdo enää illalla pysyä. Ja kuka haluaa tuonne sateeseen vaikkapa lenkille. Olispas kuuraa ja pakkasta. Saako toivoa? Toivon silti. Tiedän, että eipä ole kauheasti valtaa kellään tuota toivetta toteuttaa. Ehkä parasta olisi, kun ottaisi vain relaa ja miettisi, miten parhaiten saisi tästä ajasta kivoimman mahdollisen.

Tänään kaivelin kuvia, mitä voisin blogata ja nämä kuvat nyt miellyttivät jostain syystä sen verran, että päätyivät tänne. Samaan aikaan sain idean, että Suomen kodissa olkkarin verhot pitää vaihtaa. Nyt jostain valkoiset rullaverhot tilaukseen, kun tietäisi vain mistä. Nimittäin olen niin lopen kyllästynyt harmaisiin tai tuollaisiin hopean värisiin säläreihin, jotka tulevat vakiona Kannustalon ikkunoihin. Sellaiset meilläkin. Ja sisällä ne näyttävät tosi kalseilta suljettuina. Meillä on tosi paljon ikkunapinta-alaa tässä talossa, etenkin olkkarissa. Pimeällä se on tosi pimeää myös sisällä. Eli jos nyt värkkään jostain valkoiset rullaverhot, saisin ehkä sisätiloihinkin enemmän valoa. Meillä ei välttämättä tarvitse verhoja suojaksi, joten ne ovat enemmänkin tunnelman tuojat.

Tämän kerran keittiökuvat ovat kuitenkin tuolta meidän möksästä toiselta puolelta merta. Taloissa ei ole aina valmiiksi välitilan kaakeleita, kuten Suomessa tapaa olla aikalailla vakiona. Sielläkin puolella merta mulla on pientä verhokriisiä, ei meinaa osua oikeat kohdilleen millään. Saattaapa olla, että sama vastaus olisi oikea ja pätisi molemmissa taloissa: Valkoiset rullaverhot.

Ei muuta, kuin tuumasta toimeen :-)

Paitsi että hei, ennen kuin lopetan, pitäisi varmasti paljastaa, kuka saa Unelmien vuoden! 
Olipas muuten pieni säätäminen, että sain kaikille osallistuneille oikean määrän arpoja :-D
Kaksoset nostivat molemmat yhden nimen ja sitten me vielä otettiin kruunalla ja klaavalla siitä toinen. Kunnon projekti.

Voittaja on:


ONNEA Unelmien vuodesta, NJ!
Sinulle toimitetaan siis ihana kirja :-)





Auroran olkkarin talvipäivitys









Meillä oli jo ihan jouluista! Painotus sanalla "oli", sillä nyt kun tuo lumi vaihtui pelkkään mustaan ja kuraan, ei paljon joulufiiliksistä ole enää jäljellä. Kylläpäs se säätila vaan on niin suuri tekijä!

Virittelin vähän jouluvaloja vielä lisää sisään, pimeyttä ei kyllä jaksaisi yhtään. Mutta saapasjaloin talsiminen tuntuu erityisen tympeältä hetken pakkaskimallusten jälkeen. Ja vähän höhlää taas tämäkin, että kirjoittelen säästä. Tuntuu itsestäänselvyyksien latelulta. Onneksi mulla on blogin seuraajia muuallakin, kuin vain Suomessa, joten ehkä tämä sääkarttailu on ok. Välillä :-) Säästähän riittää puhumista, vaikka mitään muuta ei tulisi mieleen tai jaksaisi turista. Vähän sellainen olo just nyt onkin. 

Käytiin ostamassa tänään hirven- ja valkohäntäpeuran jauhelihaa. En malttaisi odottaa, että pääsen kokkailemaan riistapyöryköitä! Viikonloppu menee taas tohinassa, mutta ehkäpä jostain välistä löytyy aikaa. Vielä pari viikkoa kovaa kiirettä, ja sitten helpottaa. Mulla elämä ollut reilun vuoden tällaista superkiireen ja pelkän kotioloilun vaihtelua. Välillä tuntuu ihan mahdottomalta yhtälöltä, mutta pakko nyt jaksaa. Nimittäin jos liian stressiin saa itsensä tuon kiireen takia, ei se kotioleilukaan kovin nopeasti sitä nollaa. Olen huomannut että neljä viikkoa kiirettä ja stressiä ei todellakaan palaudu viikossa. Se ei palaudu välttämättä edes samassa ajassa. Saattaa ottaa tupla-ajan siitä, mitä kesti itse. Onneksi valoa tunnelin päässä - mulla keskeneräiset opinnot pitäisi olla yliopistolla valmiina helmikuussa :-D Ei auta, kuin rutistaa! Vaatinut aika paljon joustoa koko perheeltä, että saan tuon loppututkinnon kasaan, vaikka joudumme samaan aikaan sen takia asumaan kahdessa maassa. Vähintään olen aikatauluorganisoinnin maisteri jo nyt!
Back to Top