Pokemon jahdissa Central Parkissa

tiistai 27. syyskuuta 2016





















Pokemon Go on liikuttanut meitä ihan mielettömästi! Ennen kaikesta "perheretkeilystä" ja muusta kävelystä ja autoilusta kovinkin vähän tykänneet ja ylipäätään minnekään lähtemisen suhteen vastahakoiset teinimme ovat olleet lähinnä yliaktiivisia. Eli sitten on menty ja huvittavaahan on se, että minähän olen nyt tämä narisija, joka alkaa olla jo ihan loppu tähän jatkuvaan menoon :-D 

Central Park oli yksi huippukohde Poke-metsästyksen suhteen ja voin kertoa, että sen jälkeen, kun olet viisi tuntia kulkenut edes takas puistoa melkoisessa kuumuudessa ja kosteudessa, alkaa koko paikka lähinnä ärsyttää. Tällä kertaa ei siis mitään superfiiliksiä tästä paikasta, vaikka kuvia tuli napsittua siinä puistoristeilyn välillä. Nimittäin tämähän menee niin, että ei sitä kävellä mitenkään järkevästi jotain reittiä, vaan todellakin vedetään siksakkia eteen ja taakse ja se ei lopu. Onneksi meillä oli edes toinen potkari mukana, niin saivat pikkupojat vähän lepuutella jalkojaan.

Ihmisiä oli myös tosi paljon vielä maisemissa, vaikka selkeä kesäinen turistikausi alkaa olla loppumassa. Purjevenealtaalla oli kova ruuhka. Tällä kertaa ei ehditty jäädä jonottamaan omaa kauko-ohjattavaa purkkaria, koska todellakin Poket pitivät meidät kiireisinä.

Central Parkissa on kivoja kiipeilykallioita ja puroja, missä meidän pienemmät sitten seikkailivat. Aina yhtä innoissaan. 

Meillä oli ajatus mennä syömään Columbus Avenuen Shake Shackiin, mutta jono oli taas sen verran pitkä, ettei jaksettu jäädä jonottamaan. Vaikka se toki menee nopeasti, niin nyt falafel-kojut veivät pidemmän korren. Columbus Avenuen sunnuntaitorilla oli vielä tuolloin, syyskuun alkupuolella, tomaattisesonki kuumimmillaan.  Itse ostin ihanaa jääteetä Tweefontein Herb Farmin standilta. 
Muut eivät tykänneet tästä "terveysmakuisesta litkusta". No, minä tykkään - mitä enemmän inkivääristä ja mintusta ja niitä taisi siinä ainakin olla. Tietysti vähän tujua, jos ei ole tottunut :-)

Kun kävelimme takaisin autolle, bongattiin kunnon lauma lintubongareita. Kyseltiin, mitä harvinaista olisi nyt tarjolla ja selvisi, että paikalla on jokin harvinaisempi kolibrilaji. Jäimme vähäksi aikaa katsomaan, näkyisikö mitään ja yhden tai kaksi sitten lopulta vilaukselta näin. Kyllä olivat niin pieniä, ettei voi oikein uskoa.

Koska Shake Shackin pirtelöt ja hampparit jäivät kaivelemaan - tai lähinnä niiden puute, koukattiin kotimatkalla New Haveniin (CT), jossa Yalen yliopiston vieressä samat herkut tarjolla. Pääsimme jonottamatta syömään. Ei ole kyllä parempia ranskalaisia ja pirtelöä juuri missään, mutta sen verran tyyristä on tuolla hampurilaispaikaksi syödä, ettei kovin usein käydä. Joskus silti ja se on kyllä ihan hintansa väärti.

Vihdoin olen muuten saanut siivottua ja sisustettua meidän alakertaa - jospa saisin huomenna kuvia. Katsotaan!

Arkea, unelmia ja ajatuksen voimaa

sunnuntai 25. syyskuuta 2016















Flunssaa, ensimmäinen syksyisempi viikko, Pokemon-metsästystä, meren rantaa, purjeveneitä, takapihan kalkkunalauma. Kirsikkatomaattien poimintaa, valkosipulia lähifarmin pellolta, kotiruokaa. Kukkia, oranssia, keltaista. 

Syyskuu se painelee kohta taas ohitse. Nopeasti mennyt. Arjen saaminen leppoisalle vireelle ja omalla painolla meneväksi ei ole aina kovin nopeaa ja helppoa. Nyt se vähän jo siltä tuntuu, mutta kohta taas rytistään ja vaihdetaan mannerta hetkeksi aikaa. Jos tämä vuosi on ollut melkoisen rankka erinäisistä syistä, en tiedä tällä hetkellä onko tulevakaan nyt kovin helpoksi menossa. Ainakin alkuvuoden osalta tiedossa säätämistä enemmän ja vähemmän ja vieläpä niin, ettei edes itse tiedetä, missä vaiheessa ollaan missäkin. Se on ehkä se suurin haaste tällaiselle ihmiselle, joka tykkää pitää elämässä pitkäaikaissuunnitelmat kurissa ja haluaa nähdä tulevaan niin paljon kuin mahdollista. Mutta jos ei muuta, niin voihan sitä hypätä suoraan talven ja keväänkin yli niin, ettei anna niille nyt juurikaan painoarvoa. 

Menkööt miten menee, minä menen jo ensi kesässä! Ensi kesänä omalla veneellä. Voiko sitä olla onnellisempi ja odottaa enempää sitä :-) Ei haittaa vaikka sataa lampaita, on kylmää ja märkää. Nimittäin kun olen veneessä, olen onnellinen. Ja eikö se olekin huippu juttu, että tietää, mistä omat unelmat ja innostuksen virrat löytyy. 

Olin harmikseni täällä Bostonin puolella nyt, kun kerrankin olin saanut kutsun ihan mahtavaan blogitapahtumaan. Sen innoittamana meinaan tehdä alkuviikosta taas ja kerran uuden aarrekartan itselleni. Niistähän olen kertonut jo varmaan kymmeniä kertoja ja ekan aarrekartan väsäsin nuorena juuri omaan asuntoon muuttaneena parikymppisenä sen parikymmentä vuotta sitten. Olisipa se muuten tallella! Luulenpa kuitenkin, että kaikki siinä olleet asiat ovat totetutuneet. 

Positiivisin miettein alkavaan viikkoon :-)

Pakollinen hortensiapostaus ja keittokirjavinkki saaristofaneille

sunnuntai 18. syyskuuta 2016









Pakollinen jokavuotinen syyshortensiapostaus tulee nyt hieman jälkijunassa, mutta sille ei mahda tällä kertaa mitään. Ei anneta haitata. Jostain syystä se on kuitenkin aina tehtävä. En ole aiemmin ehtinyt ja nyt sitten kuvat vihdoin valmiina.

Samat hortensiat meidän Suomen talon edessä kuvattava edestä, takaa, alta ja päältä ja joka vuosi. Ja sitten ihmetellään, miten nää kuvat näyttää aina ihan samoilta :-D Mutta tänä kesänä sen verran erityistä, että olivat hyvin hintsuja kukkimaan pahuksen puskat. Koskaan ei ole ollut näin onnetonta, parin kolmen kukkavanan elokuuta. Syynä oli ehkä viime talvi tai / ja se, että leikkasin ne hieman eri aikaan, kuin normaalisti. Toivoa sopii, että kukkivat taas ensi vuonna yhtä hyvin, kuin aina ennenkin. Muuten en tykkää yhtään!

Camilla Läckbergin Suosikkireseptit -kirja, joka kuvissa vilahtaa, on fiiliskeittokirjana aivan omaa luokkaansa. Etenkin, jos sattuu olemaan millään tasolla hurahtanut saaristolaiselämään, veneilyyn, mereen tai vaikkapa rannikkoseudun ruokakulttuuriin. Kirja ei ole uusi, mutta siitä on taidettu ottaa uusi painos, koska Akateemisenkin hyllystä sitä löytyi selvästi esiin pistettynä. Tämän kirjaihanuuden kera on oikein mukavaa laskea päiviä tulevaan kesään. Niitähän on joka päivä yksi vähemmän :-D Ja toisaalta, mikäs siinä, kun voi omassa keittiössä yrittää saada aikaan kuvien mukaisia makuelämyksiä. Oma kokkailutaitoni voisi olla kyllä parempi (saako kokkikursseja joulupukilta?) ja ehkäpä jonkin verran voin syyttää myös tätä meidän talviasumusalueen kauppavalikoimaa. Ei ole suomalaista lähiruokaa mailla halmeilla! Mutta selviytyä yritettään silti :-D Merellisiä herkkuja Fjällbackasta kannattaa pistää joka tapauksessa korvan taakse, jospa sitten ehkä joulupukki niitä toimittaisi.

Iloista maanantaita!

Back in Boston

perjantai 9. syyskuuta 2016


Hupsista! Meni pari viikkoa, vaiko enemmänkin, kun en ole ajatustakaan laittanut tämän blogin suuntaan. Tultiin taas toiselle puolelle merta ja jostain syystä se "järjestäytyminen" (=sopeutuminen, mukautuminen, aikaero jne.) vie joka kerta vähintäänkin pari viikkoa. Yleensä olen kuin maani myynyt parit ekaa viikkoa ja tämä maa tuntuu mahdottomimmalta paikalta ikinä. Jotenkin sitä sitten rauhoittuu ja vähitellen lähtee taas menemään virran mukana. Voin sanoa, että ei ole mikään ihana kokemus se jokakertainen paluumasennus. Sen kun voisi jättää väliin, olisi paljon mukavampaa. Mutta kun se näyttää olevan asioita, joita ei suoranaisesti itse päätä. Se on se fiilis, tunne, olotila. Kokonaisuus, jossa on itse kuin pyörremyrskyn silmässä. Sieltä ei pääse pois. Se pitää elää ja sen pitää vain antaa rauhoittua. Ikinä ei vain muista, kuinka voimakkaana se voikaan tulla. En ole siis niitä ihmisiä, jotka innoissaan tulevat takaisin ja jättävät Suomen taakseen. Ei siinä, ettenkö olisi jotakuinkin oppinut olemaan myös täällä ja löydän kyllä arkeeni hyviäkin puolia. Ja jostain syystä sitä ihan saatttaa myös näitä maisemia kaivata, kun on Suomen puolella. Jyrkkä ero omassa elämässä täällä ja Suomessa kuitenkin on. 



Olen kuitenkin sen verran blogiakin ajatellut, että räpsin aina silloin tällöin kuvia. Meillä on aikamoinen kaaos vielä täällä uudessa talossa, kun periaatteessa muutettiin ja lähdettiin Suomeen. Nyt saa sitten yrittää ottaa tätä haltuun ja hallintaan. Siksi sisustuskuvia ei vielä ole kovastikaan tarjolla :-) Yritetään järjestää niitäkin!




Lasten viimeinen lomaviikonloppu meni viikko sitten ja nyt on käyty koulussa neljä päivää. Viimeinen lomapäivä vietettiin Central Parkissa aikamoisessa kosteassa lämmössä Pokemoneja metsästäen. Siellä oli ihan huimasti kuulemma Pokeja, joita ei ole helppo löytää. Ja joo, älkää kysykö aiheesta enempää. Toimin lähinnä valvojana, kun matkanjohtajan roolit menivät tällä kertaa meidän yläastelaisille :-D Niitä onkin nyt kaksi, koska keskimmäinen aloitti myös middle schoolin. 



Kaivoin kaapista mukin, joka miellytti eniten. Se on nyt sitten minun virallinen syyskahvimukini. Tämä söpöläinen löytyi Cath Kidstonilta jo varmaan vuosi sitten, mutta jostain syystä jäänyt vähemmälle käytölle. Muutenhan nämä CK:n kahvimukit ovat aivan huippuja kooltaan, ja erittäin kivat pitää kädessä. Mulla on näitä siis yllättäen muitakin. Nappaan monesti Lontoon kentältä yhden tai kaksi matkaan, jos sitä kautta mennään tai tullaan. Tänä vuonna olen ihmeen kaupalla ollut kaksi kertaa Lontoossa ihan reissussakin, joten CK:n liikeet on tullut koluttua siellä kaupungin puolellakin.


Pikkuhiljaa laittelen syksyä meille, vaikka tällä onkin aivan kesäiset lämmöt. Kosteus on aivan liian korkea, jotenkin välillä tuntuu ettei saa happeakaan kunnolla. Vaikka lämmöt voivat olla reilusti 25 asteen yläpuolella, jotenkin silti se syksyinen fiilis on myös täällä jo havaittavissa. Kesän värit alkavat haalistumaan. Uudessa Englannissahan on upea ruska, mutta sitä saa vielä odottaa lokakuun lopulle vähintäänkin. Onneksi kurpitsoja näkyy jo myynnissä ja piti tuo tammenlehtikranssi saada oveen. Napsin siitä tosin kurpitsat pois, kun en tykännyt etenkään tuosta vihreästä.


Tällaiset hassut naulakot tuli myös hommattua. En tiedä vielä, minne ne loppusijoitetaan. Jotenkin niin hauskat, että täytyy saada hyvälle paikalle. Jätetään vielä mietintämyssyyn hautumaan.



Päätin myös ottaa keittokirjoja esiin ja oikeasti tehdä jotain ruokia tai leipomuksia niiden resepteistä. Tykkään selata keittokirjoja, mutta oikeasti ihmeen harvoin kokeilen mitään itse. Tällä kertaa päätin soveltaa kirsikkapannukakkutorttua omenoiden kanssa. Siitä tuli todella hyvää. Paistoin omenanlohkoja ensin voissa, jotta ne olivat kypsiä ja pehmeitä jo taikinaan lisättäessä, koska reseptissä oli myös kirsikat valmiiksi kypsytettyjä. Maustoin omenanlohkot kanelilla ja sekoitin taikinan joukkoon myös hitusen manteliöljyä ihan vain kokeeksi. Ja myös siksi, että rakastan marsipaania. Onnistui tosi hyvin!



Innostuin paistamaan omenoita lisääkin. En voi syödä raakana itse omppuja lainkaan, mutta kypsytettynä maha ei sano mitään. Laitoin pari omenaa, desin kaurahiutaleita, paistamiseen kookosöljyä (koska meiltä oli ehta voi loppu) sekä sitten sitä kanelia. Voi että, mikä tuoksu! Tämä paistos päätyi puoliksi iltapalaksi ja puoliksi aamupalaksi. Mukaan vaniljajugurttia. Helppo ja nopea ja vieläpä terveellinen herkku!


Tummat punaiset sävyt ja kurpitsan oranssi ovat lempparivärit juuri nyt. Kuten aina syksyllä. 
Näistä nautitaan!

Mukavaa viikonloppua kaikille <3