Washington DC ja ehkä maailman kivoin Mäkkärin sisustus

sunnuntai 25. toukokuuta 2014














Veikkaan, että maailman ihanin Mäkkäri löytyy Washington DC:stä kadun varrelta ihan lentomuseon (Smithsonian air and space) vierestä "pääpuiston" reunalta. Käytiin tuolla huhtikuussa, mutta kuvat tulevat vähän tipotellen.

DC:ssä oli huhtikuussa jo tosi lämmin ja minäkin poltin naamani. Onneksi oli ohut pitkähihainen puuvillapaita päällä, joten muuten säästyin auringolta. Nyt on opittu, että täällä isketään aurinkorasvaa naamaan ja muuallekin aika helposti, kun vähänkin paistaa. Aurinko on meidän Bostoninkin leveysasteilla paljon paljon kuumempi ja voimakkaampi, kuin Suomessa.

Kuvat tällä kertaa siis MacDonaldsista, kuulostaako vähän oudolta!? 



Tämähän onkin ihan erilainen konsepti, kuin mikään muu mun tietämäni Mäkkäri. Täällä on klassiset "vankilatuolit" punaisena ja harmaana metallin värisenä ja ruokakaverina oravat. Lisäksi valon tarjoaa oma Aurinkomme ja maisema muuttuu vuodenaikojen mukaan. Eikös olekin ihana :-) Olin noista tuoleista erityisen innoissani, koska mulla on samanlaisia Suomessa ja olen pitänyt niitä ulkona terassilla. Haluaisin noita punaisia hankkia itse myös.

6 kommenttia

  1. Ihana mäkkäri ! En ole tuollaiseen vielä missään törmännyt - pitäisi varmaan enemmän vierailla isoissa kaupungeissa ! Food truckit on ihana keksintö - erityisesti ihania etnisiä ruokia. Taas täällä maalla yritetään estää niidenkin leviäminen kaikenlaisilla paikallissäännöillä. :(. Hyvää viikonloppua -sää ainakin täällä päin on ihan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin olin kyllä ekaa kertaa ikinä vastaavassa. Oli jotenkin odottamaton juttu :-) Mutta ne ruoat ei ole mun mieleen edelleenkään. Food truckit pesee sen suhteen homman mennen tullen.

      Poista
  2. Tosi kiva ulkoilmamäkkäri. Näytät tosi hyvältä kuvissa!
    Ihanaa dinopäivää teille seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuire :-) Vähemmän tulee laitettua ikinä kuvia itsestä, kun ei ole kukaan ottamassa. Nyt ostettiin pojille oma kamera joten heti joutui itsekin sinne toiselle puolelle. Dinopäivä oli huippu!

      Poista
  3. Aika hauska mäkki! Street food on aivan erilaista isossa maailmassa, ja tarjontaa riittää moneen makuun. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan tarjontaa on kivasti - etenkin noissa isoissa kaupungeissa. Meillä täällä landella mennään kuitenkin aika perusvalikoimalla, mutta toisaalta olen löytänyt muutamia kivoja paikallisia piristyksiä!

      Poista