Sisäpihasisustusta

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016










Kerran vauhtiin taas päästiin, jatkan heti edellisen postauksen perään aiheella nimeltä Tanska. Tarkemmin Kööpenhamina ja hotelli Scandic Webers. Varasin hotellin lähinnä sijainnin perusteella, mutta osansa varauksen teossa toki ratkaisi Scandicin lapsiperhemyönteisyys. Scandicin jäsenenä saa aina yleensä mukavia hintoja huoneista ja lisäksi heille majoittuu helposti isompikin porukka. Olemme kaikki kolme aikaisempaa kesämatkaamme Ruotsin läpi Tanskaan yöpyneet jokaisena yönä juurikin Scandiceissa. Näistä reissuista on jo viimeisestäkin muutama vuosi, ja silloin kaksoset nukkuivat vielä oikein sujuvasti meidän vanhempien vieressä. Tai sitten meillä oli toiselle varasänky. En ole ihan satavarma enää näistä. Isommat pojat saivat silti aina oman sängyn. Huonetyypistä riippuen joko kerrossänkypaikat tai sitten vuodesohvan. 

Tällä kertaa kun meitä oli vain neljä matkassa, mahduimme tosi hienosti pienempäänkin perhehuoneeseen. Täällä Weberissä saimme kuitenkin hieman tilavamman huoneen. Hotelli oli hyvällä sijainnilla aivan rautatieaseman ja tivolin vieressä. Ainut harmi oli se, ettei ilmastointi toiminut. Kesäkuumalla pidimme yötä myöten ikkunoita auki, ja valitettavasti melua riitti melko pitkälle yöhön ja sitten taas aika aikaisesta aamusta alkaen, koska kadulla oli ilmeisesti jokin tietyö meneillään. Hotelli oli hieman kulahtanut jo huoneiden osalta, vaikka tuntui, että joitain osia oli ehkä muutamia vuosia sitten rempattu. Saattaisi olla, etten heti tätä hotellia varaisi uudelleen, sillä Köpiksestä löytyy kyllä vaikka mitä mukavia ja hyväksi testattuja yöpymispaikkoja. Toisaalta lasten kanssa tämä oli taas turvallinen ja helppo ratkaisu.

Otin kuvia hotellin ihanasta sisäpihasta, joka oli sisustettu hyvinkin tähän hetkeen sopivaksi. Itse innostuin kokonaisuudesta hurjasti ja olisin voinut siltä istumalta tehdä samanlaisen sisustuksen meidän keittiöterassille Suomen taloon. (Vai voiko ulkona olevaa tilaa sisustaa tai sanoa termiä sisustaa, kun se ei ole sisätilaa :-D?) Jostain syystä meillä on terassikalusteet jääneet nyt vuosi toisensa jälkeen hankkimatta, vaikka ollaan kesät Suomessa. Vieläkin mennään kahdella vanhalla rottinkituolilla, joissa vähän huono istua, ja puoliksi kierolla auringonvarjolla. Mutta jos nyt alesta sattuisi löytymään täydellinen setti, voisihan sitä harkita. Tai sitten ensi vuonna... 

Mutta näillä kuvilla siis lähettelen sunnuntaille aurinkoisia terveisiä!

1 kommentti

  1. Luulen, että me ollaan yövytty joskus moooonta vuotta sitten tuossa hotellissa, silloin kun pojat oli taaperoita. Saatiin ensin todella pieni "perhehuone", jossa piti pomppia sängyltä toiselle ja jonka kylppäri oli ihan homeinen. Ei muuta kuin respaan valittamaan, niin saimme juuri rempatun penthousen , jossa kylppärissäkin oli ranskalainen parveke tuolle sisäpihalle ja kylpyamme (pojat tykkäsi) ja sen vierestä pienemmän vinokattoisen ullakkohuoneen, jossa pojat nukkui. Eli kivasti hoitivat reklamoinnin :) Näyttää, että tähän mennessä koko rakennus on rempattu, kun silloin oli vasta kaksi ylintä kerrosta.

    VastaaPoista